KUN Marjatta Latvalalta kysyttiin lapsena, mitä hän haluaisi syntymäpäivälahjaksi, vastaus oli kamera. Sen hän saikin, ja se on kulkenut mukana kaikissa elämän vaiheissa. Kuvia albumeihin on kertynyt vuosilta, jolloin hän aloitti harjoittelijana Vimpelin apteekissa, opiskeli Joensuussa farmanomiksi, palasi töihin Vimpelin apteekkiin, lapset syntyivät ja kasvoivat, ja kun Latvala työskenteli työuransa loppuajan Alajärven apteekissa. Eläkevuosina kuvaaminen on painottunut perheestä ja ihmisistä enemmän luonnon kuvaamiseen.
–Tykkään liikkua luonnossa. Toinen kotini on metsässä tai vesistöjen ääressä. Suuntaan luontoon oikeastaan päivittäin. Kamera lähtee usein lenkille mukaan.
Mieluiten Latvala suuntaa Lakeaharjulle, Loilunnevalle tai Lappajärven rannoille.
–Kesäyöt ja auringonlaskut ovat parasta mitä on. Talvella kauneinta ovat kuurapuut. Syksy on myös kaunista aikaa.
Kameraan tallentuu aina jotakin kaunista ja itseä koskettavaa.
–Kaikkialta löytyy jotain kaunista, josta täytyy saada kuva. Hyvin harvoinhan kuva onnistuu juuri sellaisena kuin sen haluan. Mutta kyllä luontoa katsoo nykyään vielä eri silmillä kuin ennen. Ja ainahan ei tarvitse lähteä edes omasta pihasta saadakseen huippukuvan!
Myös rakennetusta ympäristöstä löytyy kiehtovia kuvauskohteita. Viime kesänä Latvala kuvasi Vimpelin kirkossa valoja ja varjoja, ja koki onnistumisen iloa.
–Sieltä löytyi uusia juttuja. Yhden epäonnistuneen otoksen ajattelin vielä käydä ottamassa uudestaan.
Tyttäriensä luona vieraillessaan Latvala hyödyntää Pohjanmaan hienoja maisemia ja kuvauskohteita; Eijan luona Dagsmarkissa mennään usein Kalunakalliolle metsästämään myrskykuvia ja Laihialla asuvan Johannan kanssa Raippaluodon maisemiin tai vaikka Kristiinankaupunkiin ihailemaan jouluidylliä.
Kuva, jonka hän haluaisi saada otettua, on samettiselta näyttävä veden pinta.
–Sellaiset kuvat ovat kauniita. Kamera pitäisi olla aina mukana. Ne hetket menevät äkkiä ohi.
Kun luonto ei tarjoa muuta kuin harmautta ja pimeyttä, Latvalan mielestä voi leikitellä ja käyttää rekvisiittaa esimerkiksi tonttumuorinuken ja lyhdyn muodossa.
–Kuvalla voi kertoa tarinan tai hauskan jutun, jonka haluaa jakaa.
MARJATTA Latvala suosii digijärkkäriä, mutta kuvaa myös kännykällä. Kameran hienouksien opetteleminen ja oikeanlaisten säätöjen etsiminen kuhunkin hetken ja tarkoitukseen on jatkuvaa testaamista ja oppimista. –Näin Instagramissa hienon kuvan kadun varteen laitetuista jouluvaloista, ja piti heti kysyä, millä säädöillä olet tämän ottanut. Sitten menin Patruunantien varteen kokeilemaan. Vielä en onnistunut saamaan todella hyvää kuvaa. Siinä on tekemistä, ja sehän se mielenkiintoista onkin.
Instagramissa Latvala seuraa tuttujen lisäksi myös paljon valokuvaajia, sekä harrastelijoita että ammattilaisia, joiden kuvat miellyttävät omaa silmää.
–Aina niistä kuvista jotain oppii. Samoin facebookissa on hyvä valokuvausryhmiä, joissa voi kysyä mieltä askarruttavia asioita.
Hän on pohtinut uuden kameran hankkimista, sellaisen, jolla onnistuisivat kuu- ja pimeäkuvaus.
–Linnunrataa olisi hieno kuvata. Nykyinen kamera ei siihen riitä. Optiikka on vain niin kallista, että sitä ei henno tuosta vain ostaa.
Latvala kiinnostui hiljattain videokuvan ja musiikin yhdistämisestä tarinankerronnan keinona, mutta totesi siihen vaadittavan tekniikan ja ajallisen panostuksen itselleen liian työlääksi.
–Toistaiseksi pysyttelen valokuvissa. Mutta mitä tekeekin, yleensä siinä tulee lumipalloefekti, kun asioista innostuu.
Paperikuvia ei tule enää teetettyä, mutta lapsille ja lastenlapsille hän kokoaa omia albumeita.
–He tykkäävät katsoa mieluummin oikeita albumeita. Olen huomannut, että kuvien henkilöiden nimeäminen on tärkeää, vuosilukujen kirjaaminen myös, silloin kuvat antavat katsojalle enemmän ja tieto jää, vaikka kuvaaja ei ole enää sitä jakamassa.
KUVAAMISEN ja luonnossa liikkumisen lisäksi aika kuluu sukkia kutomalla ja muita käsitöitä tehden.
–Toki teeveetäkin tulee katsottua. Olen mukana SPR:n toiminnassa ja Vedon talkooporukoissa silloin tällöin, pääasiassa makkaranpaistossa. Muuhunkin osallistun, jos tilaanne on sopiva.
–Sanotaan aina, että kun jää eläkkeelle, on aikaa. Olen huomannut, että samoja asioita teet eläkkeellä, kuin olet työaikanakin tehnyt. Nuoruudesta ne asiat kumpuavat. Asioita pitäisi opetella tekemään jo ennen kuin jää eläkkeelle. Sohvan nurkkaan on helppo jäädä. Jotain mielekästä tekemistä pitäisi jokaisella olla.
Kuusi lastenlasta tuntuvat elämän suurelta siunaukselta. –Olen kiitollinen jokaisesta heistä. Onneksi ehdin olla heidän kanssaan enemmän kuin omien lasten kanssa silloin aikoinaan.
