Onko mitään ihmisryhmää lyöty mediassa yhtä paljon kuin viime aikoina työttömiä on lyöty? Ikävä kyllä Järviseudun Sanomatkin lähti tähän valtamedian aloittamaan tylytykseen mukaan. Kurkistuksia-palstalla 24.4. otsikolla Työtä ja toimeentuloa toimittaja leimaa työttömät työhaluttomiksi, epärehellisiksi, laiskoiksi ja viinaanmeneviksi.
Kuitenkin yritykset suoltavat monen työntekijän viikkovauhdilla yt-neuvottelujen kautta hyviä työntekijöitä työttömiksi. Missä kohtaa he muuttuvat epärehellisiksi ja laiskoiksi työnvieroksujiksi?
Luulisi toimittajien etiikan jo tulevan tähän leiman lyömisen väliin. Mutta ei, toimittajakunta on puolensa valinnut ja lyötyä näköjään tulee lyödä.
Jokaisella työttömällä on kuitenkin oma ainutlaatuinen tarinansa, joka on usein kaukana työhaluttoman tarinasta.
Onko esimerkiksi se nuori työnvieroksuja, joka ammattikorkeakoulusta valmistuttuaan lähetti pinoittain työhakemuksia turhaan? Hän kyseli rakennukselta apumiehen työtä, mikä ei ollut hänen koulutustansa vastaavaa työtä, mutta hän oli ollut aikanaan kesätöissä rakennuksilla. Työnjohtajalta lipsahti, että he ottavat vain virolaisia, koska heille ei tarvitse maksaa niin paljon.
Entäpä se yli 50-vuotias, irtisanottu hyvin koulutettu nainen, joka ei saanut lukuisiin työhakemuksiinsa mitään vastausta? Lopulta kyseli hakemustensa perään ja selitysten seasta tulkitsi, että ikä on este. Entäpä se mies, joka oli ”verstaalla” 40 vuotta ja sai lähteä? Hän oli laittanut työpaikkansa edun kaiken muun edelle. Onko hän työnvieroksuja nyt, kun hän on työtön ja hänen maailmansa on sirpaleina? Miehen mieltä ei yhtään kohentanut se, että kohta irtisanomisen jälkeen ”verstas” jakoi reippaat osingot osakkeenomistajilleen.
Entä perhe, jonka molemmat vanhemmat olivat samalla alalla ja kumpikin joutui työttömäksi? He tuskin iloisesti nostelevat tukea, kun joutuvat miettimään, mitä tehdä juuri rakentamalleen talolle ja suurelle pankkilainalle. Entä se nuori työtön opettaja, joka haki vastaanottokeskukseen töihin? Hänelle sanottiin, että opetus hoituu vapaaehtoisvoimin.
Työttömät haluavat työtä, mutta sellaista työtä, että siitä saadulla palkalla elää.
Toimittaja kirjoitti, että työhaastatteluissa haistaan tahallaan viinalle, ettei tarvitsisi ottaa työtä vastaan ja että näitä löytyy jokaisen lähipiiristä. Tuskinpa näin, hyvin harva pääsee nykyään edes työhaastatteluun.
Totta varmaan on, että osa niistä edellisen laman lapsista, jotka elivät vanhempiensa työttömyyden ahdistuksessa mukana, ei oikein ole saanut elämästään kiinni ja kynnys hakea työtä saattaa olla korkea.
Tuntuu siltä, että valtamediaan otetaan esimerkkejä ääritapauksista, joissa tuet menevät palkkojen edelle. Työttömän elämä ei todellakaan ole yleisimmillään sitä, että nostetaan korkeita korvauksia tai lähdetään peruspäivärahalla Thaimaahan tienaamaan pimeästi. Työttömän arki on usein sitä, että lapsia kiusataan, kun perheellä ei ole varaa ostaa oikeanlaisia vaatteita lapsilleen tai sitä, että kotona riidellään siitä, kuka joi viimeisen maitotilkan.
