Jouluaatto oli himmentynyt iltaan ja kodin kynttilät sytytetty. Joulusaunassa oli pesty perhe juhlakuntoon ja syöty takapihalla kasvatetun kesäpossun toista kinkkua. Lapset hälisivät levottomina, kuten niin monissa kodeissa sinä päivänä siihen aikaan. Isä kehotti kuuntelemaan, eikö sieltä Sivulan kohdalta jo kuulu kulkusten ääni. Silloin iskeytyi joulupukin puinen ryhmysauva talon seinälaudoitukseen ja sai lapset jähmettymään.
Pukki kulki talon takaa vetäen kävelykepillään seinää, pysähtyen yhtäkkiä suoraan lasten kauhistuneiden silmien eteen. Joulupukilla oli terävät piirteet ja suora valkoinen parta, se katseli olohuoneen ikkunasta sisään, eikä siitä voinut lukea, oliko se hyvän- vai pahantahtoinen. Saman tien se katosi, juosten talon toiselle nurkalle ja pian avautui ulko-ovi.
Joulupukki kaahasi sisään puisella kelkalla niin, että joulumatot ruttaantuivat. Se tiedusteli käheällä äänellä, onko talossa kilttejä lapsia. Lapset hiljaisin äänin myöntelivät.
–Minä oon kyllä kuullut, että täällä on oltu tottelemattomia! Pojat eivät auta isää, äiti joutuu pyytämään apua moneen kertaan kotitöihin. Mitä se semmoinen on? Loppuuko se??
Lapset myönsivät sen loppuvan. Joulupukki harppoi ovelle, raahasi sisään muutaman lahjasäkin ja alkoi kaihin runtelemin silmin lukea pakettikortteja, mihin tarvittiin apusilmäpareja. Nyt vasta alkoivat lasten ilmeet sulaa. Jokainen sai kymmenkunta pakettia, paitsi minä. Sain ehkä viisi lahjaa. Pettymys karvasteli kurkussa. Lahjojen jakamisen jälkeen pyörittiin piiriä lattialla ja lapset lauloivat joulupukille Joulupuu on rakennettu. Laulaminen tuntui hankalalta, sillä kurkkua kuristi.
Joulupukki katosi yhtä ripeästi kuin oli tullutkin, jättäen kelkan keskelle lattiaa. Lapset alkoivat innoissaan availla lahjojaan. Minäkin kannoin omat lahjani huoneeseeni ja ihmettelin, mikä rautamöhkäle yksi lahjoista mahtoi olla. Avasin lahjapaperin ja havaitsin lahjan metalliseksi laatikoksi, jossa oli jokin avausmekanismi, mutta jota en käsittänyt. Muista lahjoista paljastui jotakin yhtä mielenkiintoista kuin pitkät kalsarit, käsineet, kynttilöitä ja kalenteri. Lähdin kysymään apua, mutta isä oli kadonnut. Hän lähti aina jonnekin sen jälkeen, kun joulupukki oli käynyt. Merkillisen tärkeitä menoja jouluaattona.
Isän palattua arvoitus ratkesi. Metallimöhkäle oli matkakirjoituskone, jota olin hyvissä ajoin lokakuussa toivonut, mutta unohtanut toivoneeni. Intoa palaen rullasin paperin telalle ja aloin kirjoittaa. Kirjoitin kai niin kauan, että nauha loppui. Äiti joutui kai ostamaan uutta nauhaa joka kaupunkikäynnillään. Myöhemmin sain ison kirjoituskoneen Tikkakosken ilmavoimien toimiston poistomyynnistä. Sitten tuli tietokone ja tekstinkäsittely. Kirjoitan yhä.
