Vimpeli

  1. Ajoneuvoyhdistelmä ojaan Vimpelissä

    Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja ja kyydissä ollut apukuljettaja vietiin Seinäjoelle tarkastettavaksi Vimpelin Lakaniementiellä tapahtuneen tieltä suistumisen jälkeen. Ajoneuvossa olleen kaksikon kerrotaan selvinneen onnettomuudesta säikähdyksellä. Ennen…

  2. Mökkipalo Vimpelissä

    Kaksi henkilöä loukkaantui perjantai-iltana Vimpelin Lakeaharjulla tapahtuneessa vapaa-ajan asunnon palossa. Palokunta sai hälytyksen iltakahdeksan aikaan Serpentiinitielle. Palopaikalla olevan päivystävän palomestarin mukaan tulipalo sai todennäköisesti…

  3. Yleisradion verkkosivuilla julkaistiin tänään kuntakone, josta kuka tahansa pääsee tarkastelemaan oman ja muiden kuntien vetovoimaisuutta. Vetovoimaisuutta mitattiin aluetutkija, valtiotieteiden tohtori Timo Aron asettaman 11 eri muuttujan perusteella. Näistä…

  4. Vimpeli jatkaa itsenäisenä

    Vimpelin kuntaa ei yhdistetä Alajärven kaupunkiin. Kunta jatkaa itsenäisenä myös kuluvan vuoden jälkeen. Valtioneuvosto päätti tänään hylätä erityisen kuntajakoselvityksen perusteella tehdyn esityksen Vimpelin kunnan ja Alajärven…

  5. Leppäniemelle Pohjoismaiden mestaruus

    Lappajärven Veikkoja edustava vimpeliläinen Vilma Leppäniemi voitti judon alle 18-vuotaiden Pohjoismaiden mestaruuden Norjan Larvikissa käydyissä kisoissa. Vimpeliläinen otteli neljä kertaa. alle 70 kilon sarjassa. Avausottelunsa hän hävisi Suomen…

  6. Juoksutili auki ensimmäisessä ottelussa

    Vimpelin Veto marssitti miesten Superpesis-otteluunsa lyöjäjokeriksi Perttu Ruuskan. Hän debytoi miesten pääsarjatasolla 15 vuoden, kolmen kuukauden ja neljän päivän ikäisenä. Halsuan yhtenäiskoulun kahdeksatta luokkaa käyvä vasuri…

  7. Juhla vailla pönötystä

    Sääennuste uhkasi Vimpelin lauantai-iltapäivää sateella. Pisaroita saatiin, mutta sateelta vältyttiin kunnan 150-vuotispääjuhlan aikana. Juhlatunnelmaan päästiin hernekeittotarjoilulla. Pääjuhlassa nähtiin Vimpelin Vedon joukkueiden…

  8. Pinkaisuissa ennätysosanotto

    Vimpelin Saarikentällä riitti riemua ja vauhtia, kun kentällä käytiin kesän ensimmäiset Perjantai-Pinkaisut. Liikuntasihteeri Ari Takala kertoi, että osallistujamäärä oli suurempi kuin moneen kesään yksittäisessä…

  9. Järviseutulaisjoukkueiden pistetilit auki

    Sunnuntaina käynnistyneessä miesten Superpesiksessä sekä Vimpelin Veto että Alajärven Ankkurit onnistuivat avaamaan pistetilinsä. Vimpelille Joensuusta kaksi pistettä tuottanut avausvoitto kirjattiin 0-1 (2-2, 0-2). Vedon parhaana palkittiin Mikko Kanala,…

  10. Riippusillalla valmista

    Vimpelin Savonjoen ylittävän riippusillan kunnostus on saatu päätökseen. Talkoovoimin tehtyyn kunnostustyöhön kului kaksi viikkoa. Vimpelin kirkonkylän kyläyhdistyksen ja Vimpelin kunnan yhteistyönä toteuttama projekti helpottaa etenkin Vistin…