Poliisiuutiset

  1. Alajärvellä kolaroitiin

    Maanantaina neljän aikoihin iltapäivällä Alajärvellä Kurejoentien ja Höyringinharjun risteyksessä oli kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus.

  2. Pohjanmaan alueella on tehty useita metsätyökoneisiin kohdistuneita törkeitä varkauksia viikonlopun aikana. Osa teoista on tehty Keski-Pohjanmaalla Pietarsaari-Kruunupyyn alueella ja osa Alajärven - Kyyjärven seuduilla.

  3. Rattijuoppo Alajärvellä

    Poliisi tavoitti eilen illalla päihtyneen kuljettajan Menkijärventieltä.

  4. Tehovalvontaa viikonloppuna

    Pohjanmaan poliisi panostaa myös tänä vuonna alkoholivalvontaan koulujen päättäjäisviikonloppuna.

  5. Kortesjärven Kukkolantiestä lähtevällä Ojanperäntiellä paloi eilen tiistai-iltapäivänä kello viiden aikaan noin 1 000 neliötä peltoa. Muilta vahingoilta vältyttiin. Päivystävä yksikönjohtaja Niko Ylesmäki Kortesjärven paloasemalta kertoo...

  6. Rattijuoppo kiinni Vimpelissä

    Kahdeksan aikoihin maanantai-iltana paikkakuntalainen keski-ikäinen nainen ajoi autoa päihtyneenä Vimpelin keskustassa. Nainen puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen lukemat.

  7. Kuolonkolari Soinissa

    Aamulla ennen seitsemää tapahtui Soinissa Multiantiellä täysiperävaunullisen ajoneuvoyhdistelmän ulosajo, jossa menehtyi noin 20-vuotias seinäjokelainen mies. Paikalla saadun selvityksen mukaan ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja oli ajanut Soinin suunnasta kohti Multiaa, kun Multiantien ja…