Sankelo suunnistaa kohti maajoukkuetta

Kortesjärveläinen Antton Sankelo, 17, kilpailee parhaillaan Ruotsin O-Ringen-rastiviikolla.

Kortesjärveläinen Antton Sankelo, 17, kilpailee parhaillaan Ruotsin O-Ringen-rastiviikolla. KJV:n kasvatti edustaa nykyisin Lapuan Virkiää.

–Ei ole oikeastaan suurempia tavoitteita. Lähden sinne vain harjoittelumielessä ja tekemään hyviä suorituksia, hän kommentoi viime perjantaina, ennen lähtöä Ruotsiin.

O-Ringeniin kuuluu viisi osakilpailua, joiden ajat lasketaan yhteen. Viimeinen osakilpailu on perjantaina.

Ensimmäisenä kilpailupäivänä hän oli sarjassaan, 18-vuotiaissa, sijalla 18. Sen jälkeen sijoitukset ovat pudonneet.

Toistaiseksi tärkeimmiksi saavutuksikseen hän nimeää viimevuotisen SM-pronssin erikoispitkältä matkalta Loimaalta sekä nuorten maajoukkuepaikan varasijan tältä vuodelta. Hänet valittiin toukokuussa varasijalle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen, joka matkaa lokakuussa suunnistuksen Eurooppa-cupiin (JEC) Sveitsiin. Jos siis joku joukkueesta esimerkiksi loukkaantuu, Sankelo kilpailee tämän tilalla.

Missä hän näkee itsensä vuoden päästä?

–Haluan vakiinnuttaa paikan nuorten maajoukkueessa.

Lue lisää Järviseudun Sanomien numerosta 30.

Jaa juttu: