Hongisto haluaa pitää koko maan asuttuna

Reijo Hongisto uittokämpän avajaisissa Evijärvellä 9.7.2017. Kuva: Henri Ruuska.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Kansanedustaja Reijo Hongisto (sin.) pitää itsestään selvänä sitä, että koko Suomi on pidettävä asuttuna

–Maan puolustaminen ja maan asuttuna pitäminen kulkevat käsi kädessä. Ne tukevat toisiaan. Jos punavihreässä kaupunkikuplassa asuvien toive maaseudun tyhjäämisestä toteutuu, vaikeutuu myös maan puolustaminen. Tyhjiöt ovat vaarallisia.

Mainos

Maaseutu on Hongiston mukaan elintärkeä myös huoltovarmuuden kannalta.

–Meidän on kaikissa olosuhteissa kyettävä ruokkimaan yli viisi miljoonaa kansalaista. Ruoka tulee maalta, ja ruokaa tuottavat maaseudulla asuvat ihmiset. Ruoan tuotanto on hajautettava maan eri osiin, jotta varmistetaan elintarvikkeiden saatavuus ja jakelu myös mahdollisten häiriöiden ja kriisien aikana.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.