Aittamuseo sai oman lipun

Markku Lehtiniemi ja Voitto Jaakkola Kirkonkylän kyläyhdistyksestä nostivat salkoon Anteron Mattilan suunnitteleman lipun.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

–Lipun suunnittelu lähti liikkeelle puumerkistä ja isoisoisäni Matin syntymävuoden halusin siihen siksi, että hänen tavaroidensa varaan museo on alun perin perustettu, kertoi Antero Mattila.

Mattila perusti museon vuonna 2002 aivoinfarktin jälkeen toimintakykynsä ylläpitämiseksi. Neurologian poliklinikalla häneltä kyseltiin, mitä hän aikoo alkaa tekemään nyt, kun joutui 47-vuotiaana sairauseläkkeelle.

–Yhdellä kerralla totesin, että perustan museon! Aitassa jaksan käydä. Vanhat esineet pitää saada ihmisten nähtäville.

Museopäivä oli järjestyksessään 17. Toissa kesänä avattiin pihapiirissä myös Latomuseo.

Mainos

–Tämä on ollut yksi henkireikä, hän totesi.

Vuonna 2003 Mattila sai Vimpelin kunnan kulttuuripalkinnon paikalliskulttuurin vaalimisesta. Työ museon kehittämisen ja kokoelmien kartuttamisen eteen jatkuu voimavarojen mukaan.

Samassa yhteydessä Matti Hakalahti luovutti Mattilalle valmistamansa symbolisen aitan avaimen, jossa on hyödynnetty osia vanhoista maatalouskoneista. Siihen merkattiin sama puumerkki kuin lippuun.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.