Vimpelin positiivisin palkitaan markkinoilla

Vimpelin positiivisinta voi äänestää esimerkiksi apteekissa, Kastanjassa, Pyhälahdessa tai K-Market Vedossa.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Oman äänensä voi antaa virkamiehelle, luottamushenkilölle tai tavalliselle kuntalaiselle paikallisissa liikkeissä sunnuntaihin 8. heinäkuuta saakka. Kriteereissä todetaan, että Vimpelin positiivisin on henkilö, joka valovoimaisuudellaan ja positiivisuudellaan kannustaa muita, ei puhu pahaa eikä korosta negatiivisuutta, hän on ystävällinen ja lämmin henkilö, joka ajaa yhteistä hyvää, kunnan elinvoimaa ja kehittämistä sekä iloisuutta ja uudistumiskykyä. Kunniamaininta voidaan antaa myös erityisen hyvästä ja positiivisesta asiasta, tapahtumasta tai muusta sellaisesta, jonka syntymiseen henkilö on vaikuttanut ratkaisevasti.

–Oma ehdotus pitää perustella, jotta se voidaan ottaa huomioon äänten laskennassa, kertoi Vimpelin Yrittäjien puheenjohtaja Susanna Korkiatupa.

Mainos

Positiivisimmaksi valittu saa kunniakirjan ja pokaalin, joiden luovutus tapahtuu kesämarkkinoilla Saarikentällä 14. heinäkuuta kello 13 osana markkinaohjelmaa.

–Positiivisuutta korostamalla saamme varmasti aikaan enemmän ja hyvät asiat saavat edelleen kasvaa, Korkiatupa toteaa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.