Etelä-Pohjanmaan TE-toimistot tehokkaimpia

Julkaistu:

Aihe:

Etelä-Pohjanmaa on manner-Suomen toiseksi pienintä työttömyysaluetta ja tarjolla on entistä enemmän tarjolla avoimia työpaikkoja. Kaikenikäiset ovat päässeet töihin tai palveluiden piiriin, mikä näkyy tilastoissa eri ikäryhmien tasaisen työttömyyden vähenemisenä. Erityisen paljon on vähentynyt pitkäaikaistyöttömien määrä.

Maakunnassa tilanne on varsin hyvä tavoitteiden (mm. laajan rakennetyöttömien max. määrä, työttömyyden virrat yli kolmen kuukauden työttömyyteen) näkökulmasta tarkasteltuna – tuloksellisuudessa ja kokonaistehokkuudessa Etelä-Pohjanmaan TE-toimistot ovat maan kärkeä.

Huoli osaavasta työvoimasta

Työttömyysluvut näyttävät hyviltä, mutta työnantajapuolella on pulaa ammattitaitoisista työntekijöistä. Lapualla 16. toukokuuta pidettävässä “Osaava työvoima kasvun mahdollistajana” -seminaarissa keskustellaan, mitä osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseksi eri toimialoilla voitaisiin tehdä. Etelä-Pohjanmaan yrityksille, kunnille, koulutusorganisaatioille ja julkisille toimijoille suunnatussa tilaisuudessa pääpuhujana on Esko Aho.

Lisätietoa seminaarista Etelä-Pohjanmaan liiton sivuilta

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.