Esteri Melleri 1922–2018

Tätini Esteri Mellerin (1922–2018) hautajaiset pidettiin viime lauantaina.

Isäni sisar Esteri eli pitkän elämän, 95-vuotiaaksi. Matkan varrelle mahtui niin suuria iloja kuin suuria suruja, mutta kovatkaan kokemukset eivät Esteriä lannistaneet.

Kun Esteri oli viisivuotias, hänen isänsä kuoli. Kolmen kuukauden kuluttua nuorin veli menehtyi alle vuoden ikäisenä ja parin vuoden kuluttua vanhin veli sairastui ja kuoli vain 19-vuotiaana.

Elämä kuitenkin jatkui Itäkylässä, vaikka koko Suomen olemassaolo oli uhattuna. Esteri liittyi pikkulottiin, sitten Lotta-Svärdiin ja kouluttautui lääkintälotaksi. Jatkosodan aikana Etelä-Pohjanmaalta lähetettiin 14 lääkintälottaa Viipuriin. Tässä joukossa oli Esteri yhdessä ystävänsä Aune Toivosen (Päällysaho) kanssa.

ESTERIN työpaikkana oli sotavankisairaala ja majapaikka kasarmilla. Kun lotat raskaan päivän jälkeen menivät nukkumaan, yksi tarkkakorvainen lotta kuuli kuin herätyskellon tikitystä. Alettiin epäillä, että kyseessä on aikapommi. Lotat juoksivat ulos, rakennus tyhjennettiin ja ikkunan vierestä löytyi aikapommi. Se olisi räjähtänyt yöllä.

Voi vain arvailla, mitä nämä Esterin varhaiset kokemukset vaikuttivat hänen elämäänsä. Esteri itse sanoi olleensa lottana niin nuori (19-vuotias), ettei hän ymmärtänyt edes pelätä.

Sota-ajan lopulla Esteri kävi Vaasassa kauppakoulun, pätevöityi kauppiaaksi ja rakensi 1950-luvulla uuden kaupparakennuksen. Itäkylän rajat eivät parhaina päivinä riittäneet, kun kauppaa käytiin. Näin runoili Arto Melleri kerran Esterille:

”Itä-Asu, se on liikkeen nimi, ja kangaspakkoja kieritetään auki tiskintäydeltä - terävät sakset leikkaavat hamekankaita koko kinkeripiirille, ja kauemmaksikin - Huopana ja Perhon perukat ovat Pariisin muodin rajat.”

MIESTEN maailman nurjat lait Esteri koki jo nuorena kauppiaana. Naisia ei aina arvostettu. Kun kauppaa rakennettiin, lainahakemukseen tuli ensin kieltävä päätös.

Naisenergiaa Itäkylässä oli liikkeellä laajemminkin, kuten Arto huumorin säestyksellä havainnoi:

”Mutta jottei totuus unohtuisi: Esteri, Aino ja Liisa perustivat Naisten Vapautusliikkeen Ammesmäen alaosaston: hankkivat Monark-merkkiset mopedit herättäen retkillään kauhua Räyrinkiä ja Köyhäjokea myöten - mopedit pärisevät, hiekkatiet pöllyävät, auer väräjöi öljysoran yllä.”

Kun isämme kuoli 1964, Esteristä tuli perheemme tukipylväs. Ilman häntä emme olisi kunnialla selvinneet. Siitä me olemme hänelle ikuisesti kiitollisia.

Itse muistan Esterin ennen kaikkea huumorintajuisena ja valoisana ihmisenä. Kun näin Esterin viimeisen kerran vähän ennen hänen kuolemaansa, hän ei enää pystynyt puhumaan.

Huumorintaju oli kuitenkin tallella. Kun keksin rapsuttaa hänen jalkapohjaansa, tuttu hymy tuli kasvoille. Sellaisena hänet muistan.

Jorma Melleri

Jaa juttu: