Lukijan mielipideartikkeli:

Ikäihmisiä ei saa syrjiä pankkipalveluissakaan

Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin kevätkokous vaatii pankkipalveluiden ja käteisen rahan saatavuuden turvaamista koko Suomessa. Käteinen raha on monille ikäihmisille tärkeä maksutapa vielä pitkään tulevaisuudessakin.

Käteistä rahaa voi nostaa pankkikonttoreista ja pankkiautomaateista, joiden molempien määrä on vähentynyt viime vuosina merkittävästi. Lisäksi pankkikonttorien aukioloaikoja on supistettu, eikä kaikissa tarjota enää käteispalveluja lainkaan. Useita pienten paikkakuntien pankkikonttoreita on viime aikoina suljettu.

Monet kuluttajat ovat oppineet käyttämään debit- ja credit-kortteja, sekä erilaisia muita sähköisiä maksutapoja, mutta samaan aikaan suuri ikääntyneiden joukko käyttää käteistä rahaa. Käteismaksu koetaan helpoksi ja nopeaksi. Kaikille mobiilimaksaminenkaan ei aina ole mahdollista. Ikääntyneiden kansalaisten lisäksi lapsille ja näkövammaisille erilaiset mobiilimaksamisen muodot voivat olla joko mahdottomia tai epäluotettavia.

Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri katsoo, että käteisautomaatteja tarvitaan Suomessa nykyistä enemmän. Käteisen rahan yhdenvertainen saatavuus on turvattava kaikille kansalaisille, oli heidän ikänsä tai asuinpaikkansa mikä tahansa.

Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ikä ja toimintakyky eivät saa viedä mahdollisuuksia saada tarvitsemiaan tavaroita tai palveluita. Tämän syrjimättömyysvelvoitteen piiriin kuuluu myös oikeus käteiseen rahaan ja pankkipalveluihin. Vuosikymmenten ajan luotettavina tallettajina ja asiakkaina pankit voisivat huomioida ikäihmiset erityisasiakkaina, joiden palveluissa ei otettaisi huomioon vain pankkien voiton tavoittelua, vaan korostettaisiin yhteiskunnallista vastuuta.

EL Lappajärven Yhdistys

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Tuomo Vihriälä kirjoittaa sen puolesta, että Olli Rehn valittaisiin Suomen presidentiksi.

Olli Rehn paras pressaksi

Suomi tarvitsee tämän päivän sekavassa maailmassa vakaan, harkitsevan ja tiukoissakin tilanteissa kokeneen presidentin. Olli Rehnin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.