Kestopalkin katto romahti

Julkaistu:

Aihe:

Kortesjärvellä sijaitsevan Kestopalkki LPJ Oy:n liimapuupalkkeja valmistavan, 150 metriä pitkän hallin katto romahti osittain maanantaina ennen kello seitsemää.   Todennäköisesti romahdus aiheutui lumen painosta.

Romahtanut kohta sijaitsee Mannisentien puoleisessa päädyssä.  Romahdus katkaisi sprinkleriputken, mistä aiheutui myös vesivahinko.

Tapahtumassa vältyttiin henkilövahingoilta.

–Tuotantokoneistolinja ei jäänyt romahtaneen katon alle, joten toimintaa hallissa pystytään jatkamaan heti, kun lisävanhingot on saatu estettyä ja osastointi hallitilaan tehty, kertoo tuotantopäällikkö Arto Ahola.

Mainos

Jo maanantaina ryhdyttiin hallin kattoa tukemaan ja estämään lisävahinkojen syntyminen.  Tuotantohalli osastoidaan pressuilla, jonka jälkeen tuotantoa pystytään jatkamaan. Ulkopuolinen rakennusyritys ryhtyy purkamaan romahtanutta kattoa ja rakentamaan uutta.

Ahola arvioi, että toimintaan tulee muutaman päivän katkos, mutta pääsiäistä ennakoiden tuotanto on ollut edellä aikataulusta.

–Sovitut toimitukset pystymme toimittamaan aikataulussa, vakuuttaa markkinointipäällikkö Olavi Kuoppamaa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.