Kuntien elinvoimaisuutta kehitetään Järviseudulta käsin

Julkaistu:

Aihe:

Hanke toimii kuntien kumppanina elinvoimaisuutta lisäävien toimenpiteiden testaamisessa. Hyviksi todettuja malleja jaetaan kokeiltaviksi muihinkin kuntiin. Testaus painottuu Järviseudulle. Kuntien lisäksi hanke toimii oppilaitosten ja kolmannen sektorin kanssa.

Mitä ketterämpi kunta, sen paremmin se menestyy, uskoo projektipäällikkö Tiina Pelkonen.Kehitystyötä tehdäänkin monella eri tasolla; kunnan sisällä, seutukunnan yhteisenä työnä, vuoropuheluna maakunnallisten ja paikallisten toimijoiden välillä sekä valtakunnan tason benchmarkkauksena.

Kokeiltavia toimenpiteitä onkin jo valmiina. Lisää voivat ehdottaa niin kuntalaiset kuin kunnatkin. Lappajärvellä kokeillaan kumppanuusaamiaista 13. joulukuuta; siellä kunta kohtaa vapaaehtoisjärjestöjen toimijoita. Tammikuulle on suunnitteilla Elinvoimaa-seminaari, joka järjestetään Järviseudulla.

–Useammallekin seminaarille on mietitty teemoja, kertoi Jpyp;n toimitusjohtaja Vesa Alanko-Luopa, joka toimii hankkeen vastuuhenkilönä.

Maankäytön tehostamiseen tähtäävä työryhmä aloittaa toimintansa joulukuussa. Se kehittää palvelua, jonka avulla teollisuudelle soveltuvia tiloja olisi houkuttelevasti esillä eri kunnissa helpottaen yrittäjien toimintaa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.