Evijärvellä halutaan herätellä henkiin pesiskulttuuria

Noora Kupila ja lukkari Matti Latukka.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Pesiskouluja alakoululaisille järjestetään Evijärven koulukeskuksen kentällä perjantaisin kello 17–18, Kuntalaiset kuntoon -hankkeen puitteissa.

Hanke pyrkii yhtenä tavoitteenaan aktivoimaan uudelleen Evijärven Urheilijoiden kauan sitten hiljentynyttä pesäpallojaostoa. Suomensarjassa pelanneet EU:n miehet ripustivat räpylät naulaan kauden 2005 jälkeen, ja A-pojat pelasivat viimeksi SM-sarjan karsinnoissa 1999. Sittemmin lajista kiinnostuneiden on täytynyt pelata naapurikunnissa. EU:n Jaakko Kultalahden mukaan Evijärveltä ei ole miesmuistiin noussut ylimmälle sarjatasolle edes yksittäisiä pelaajia.

Pesiskouluja järjestetään ainakin heinäkuun ajan, ja tarvittaessa talvellakin. Harjoittelu on leikkimielistä, eikä peleihin ole tarkoitus kesän aikana osallistua. Perjantaina perehdyttiin sisä- ja ulkopelin alkeisiin. Ohjaaja Matti Latukka kuitenkin toivoo, että myös uusia junioripelaajia onnistuttaisiin kasvattamaan. Hän kertoo, että lisää osallistujia kaivataan perjantaisin, sillä pesiskoulu on lähtenyt käyntiin hitaasti.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.