Kortesjärven geologisia kohteita ovat rakka ja kivikautinen asutus

Geologi Teemu Öhman kokosi raportin Lapuan ja Kauhavan alueen merkittävistä geologisista kohteista, joihin myös Kitkan ulkoilualue kuuluu.

Julkaistu:

Aihe:

Geologi Teemu Öhman on kartoittanut Leader Aisaparin hankkeessa kaikkiaan 37 Kauhavan ja Lapuan geologisesti merkittävää luonto- ja kulttuuriperintökohdetta.

Niitä olisi Öhmanin mukaan mahdollista hyödyntää Suomessakin nousevassa geomatkailussa, etenkin jos niitä markkinoidaan osana seudun muita nähtävyyksiä.

Kortesjärveltä raportissa nimetään kiinnostavaksi kohteeksi esimerkiksi Kitkankallion ulkoilualue. Sen luontopolulla voi maisemien ohella tutustua rakkaan, joka on lämpö- ja pakkasrapautumisen seurauksena kalliosta syntynyttä kivikkoa tai louhikkoa. Valaisinpylväiden juurilla puolestaan kiillegneissistä erottuvat selvästi näyttävät pegmaattijuonet, jotka pitäisi raportin mukaan pyrkiä pitämään jäkälästä vapaina jatkuvalla kulutuksella eli kalliolla liikkumalla.

Raportti kokoaa ensimmäistä kertaa alueella tehtyjä tutkimuksia yksiin kansiin. Suurimmalla osalla kohteista Öhman myös vieraili itse. Raportti karttoineen on nähtävissä Aisaparin Intolinkin verkkosivuilla sekä kirjastoissa.

Lue lisää Kortesjärven luonto- ja kulttuuriperintökohteista Järviseudun Sanomien numerosta 26/2017.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.