Uudessa Opsissa voi lähteä vaikka soutamaan

11-vuotias Lauri Luoma ja opettaja Ritva Vistinmäki soutivat tahtia kirkkovenematkalla.

Julkaistu:

Aihe:

Länsirannan koulun 4.–6.-luokkalaiset ja opettaja Ritva Vistinmäki viettivät viime viikolla uuden Luonto ja avaruus -valinnaisaineen päättäjäisretkeä. Retki tarkoitti neljän kilometrin soutulenkkiä kirkkoveneellä Nykälänniemestä Kalettomanlahteen ja takaisin.

Uuden, 1. elokuuta 2016 voimaan tulleen perusopetuksen opetussuunnitelman myötä valinnaiset ja osa perinteisistä oppiaineista aloitetaan yhä nuorempana. Oppimisympäristöä on myös laajennettu uudessa Opsissa pois koululta: Länsirannalla on muun muassa ulkoiltu ja vierailtu yrityksissä, mikä oli urheilu- ja ulkoiluhenkisille oppilaille maistunut. Monialaisen oppimiskokonaisuuden koko lukuvuoden oppimisteemana on Lappajärven kouluissa ollut ”järvi.”

Lue lisää alakoululaisten retkestä ja perusopetuksen uuden opetussuunnitelman toteutuksesta keskiviikon Järviseudun Sanomista.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.