Tärkeitä päiviä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Vuodenkiertoon kuuluvat päivät rytmittävät elämää monella tavoin. Kun joulutortut on syöty, aletaan leipoa Runebergin torttuja ja niiden jälkeen tuleekin laskiaispullasesonki.

Oli ihan kriisi kehkeytyä siitä, ettei meillä ollut laskiaissunnuntaina kermapullia, eikä laskiaistiistainakaan; sitä nyt ei kermapullan ystävä pitänyt minään, että niitä oli syöty useampaan otteeseenkin etukäteen. Onneksi pian tulee rahkapullien, mämmin ja pashan aika.

Maaliskuussa vietetään monia tärkeitä teemapäiviä. Esimerkiksi naistenpäivän viettoon kuuluvat jo monessa taloudessa ruusut ja muut ihastuttavat yllätykset hienommalle sukupuolelle. Fiksuimmat miehet keräävät pisteet naistenpäivän avulla. (Ja minä siis ole yhtään katkera siitä, että joudun ostamaan omat kukkani itse.)

Mainos

Vastaavasti voitaisiin viettää myös miestenpäivää, jolloin ohjelmassa olisi penkkiurheilua ja makkaransyöntiä sekä turnaus muutamassa jalossa kilpaurheilulajissa, kuten tikanheitossa ja kädenväännössä. Juhlapäivän viettäjää muistettaisiin jollakin miehekkäällä lahjalla, kuten onkivavalla tai ruuvimeisselillä.

Viime viikolla vietettiin neurologisten vammaisjärjestöjen kansainvälistä aivoviikkoa. Perjantaina oli maailman munuaispäivä, jonka järjestivät Munuais- ja maksaliitto. Nyt on meneillään Muistiliiton aivoviikko, torstaina vietetään Suomen Reumaliiton keltaisen nauhan päivää sekä Hengitysliiton kansallista uniapneapäivää. Päivät muistuttavat tärkeistä teemoista; mitä toiset ihmiset joutuvat kokemaan, miten noita ongelmia voitaisiin ehkäistä, ja toisaalta arvostamaan terveyden lahjaa, jolla se on.

Tiistaina on rasismin vastainen päivä sekä YK:n maailman runouden päivä. Runous on vaiva, jota on vaikea parantaa. Se pyrkii pomppaamaan eteesi äkkiarvaamatta milloin mistäkin, kirjahyllyn kätköistä löytyvänä vihkosena, mieleen muistuvina säkeinä (Kevät tuli, lumi suli jne.) tai uusina ajatuksina, joita ei voi padota. Jos olet tältä vaivalta välttynyt, elämäsi on ehkä helpompaa, mutta tylsempää. Mikä onkaan sen turhauttavampaa, kuin sulavat säkeet, jotka pulppuavat mieleen kuin tyhjästä, mutta joita et hetken kuluttua, kynän löydettyäsi, muista enää. Sinne menivät kiittävät kritiikit, apurahat ja kuuluisuus.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.