Lapsuuteni kyläkoulussa ruoka tuotiin keittolasta käytävään kuljetuskärryllä, jonka eteen me oppilaat asetuimme jonoon. Ruoka syötiin muovilautasilta, maito hörpättiin metallimukista ja palan painikkeeksi haukattiin näkkileipää.
Minulle kouluruoka maittoi hyvin. Ikäviä muistoja jäi vain pakasteherneistä, joita en pystynyt nielemään niiden räikeän värin takia. Ruoan jättämistä ei katsottu siihen aikaan hyvällä. Oma ratkaisuni pakastehernepäivinä oli kerätä herneet piiloon lautaselle alassuin käännetyn mukin alle.
Lukion ruokatunneilta ovat mieleen jääneet kumipalloperunat sekä se, kuinka jonoon piti ehtiä kiireesti; jos jäit jonon hännille, saatoit jäädä ruoatta. Söimme luokissa ilman opettajan valvovaa silmää, joten vallalla oli ajoittain villin lännen meininki.
Nuoruudessani vietin vuoden vaihto-oppilaana Kanadan Albertassa. Siellä lounaaksi sai ostaa koulun cafeteriasta roskaruokaa tai rustata itselleen kotona eväät. Sveitsissä asuva ystäväni tekee kahdelle kotona asuvalle opiskelijapojalleen iltaisin heidän seuraavan koulupäivänsä ateriat. Vanhemmalle pojalle pitää tehdä jopa kaksi eri ateriaa tämän pitkien koulupäivien takia. Perheen kaksi tytärtä saavat vanhemmiltaan rahaa, jolla ostaa päivittäisen eineensä. Alakouluikäisinä kaikki neljä porhalsivat ruokatunnilla kotiin, jossa piti aina olla jonkinlainen ateriaratkaisu odottamassa.
Maksuttoman kouluruokailun katsotaan alkaneen Suomessa vuonna 1948. Peruskouluun siirryttäessä vuosina 1972–1977 laki määräsi ilmaisen lämpimän aterian kaikille peruskouluikäisille. Oikeus laajeni lukioihin ja ammattikouluihinkin. Samoihin aikoihin myös Ruotsissa koululaiset alkoivat saada ilmaista kouluruokaa.
Maksuton kouluruokailu on hieno, verorahoilla kustannettava järjestelmä, jonka ei soisi rapautuvan – ei rahan eikä käyttäjien puutteen takia. Suuntaus on huolestuttava: vuoden 2015 kouluterveyskyselyn vastausten mukaan joka kolmas nuori jättää koululounaan syömättä. Erityisen huono tilanne on Etelä-Suomessa. Kouluruokailun väliin jättäminen tietää yleensä epäterveellisiin välipaloihin turvautumista, sillä jostainhan koneeseen on saatava virtaa.
Kouluruoka tehdään pienellä rahalla, mutta sen on oltava terveellistä ja maukasta. Vaativa yhtälö, jonka ratkaisemisessa onnistutaan vaihtelevasti. Esimerkiksi Vimpelissä yhden keittiön malliin siirtyminen on joidenkin mielestä huonontanut ruoan tasoa. Järvi-Pohjanmaan koulujen keittiöissä aterian kokonaishinta on koulusta riippuen 2,60–3,20 euroa. Lappajärven koulukeskuksen keittiöllä ruoka tehdään päivittäin 375 hengelle ja yhden aterian materiaalikustannukset ovat 97 senttiä.
Kouluruoka on etuoikeus, jonka arvostaminen opitaan kotona. Maukas ja terveellinen perusruoka lienee niin koululaisten, koulun henkilökunnan kuin kotiväen toivomuslistalla. Ruoan laadusta, mausta ja ulkonäöstä tinkiminen esimerkiksi kustannussyistä on lyhytnäköistä toimintaa, jonka seuraukset ulottuvat pitkälle.
