Sama tavoite

Julkaistu:

Aihe:

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen aloitti vuonna 2007 perusterveydenhuollon kuntayhtymänä. Pari vuotta myöhemmin jäsenkunnat siirsivät Kaksineuvoiselle myös sosiaalitoimensa. Kuntayhtymään kuuluvat nykyään Evijärvi, Kauhava ja Lappajärvi.

Vuonna 2010 tehdyssä sopimuksessa Kaksineuvoinen sitoutui ostamaan tehostetun palveluasumisen ja tavallisen palveluasumisen paikkoja Lappajärven palvelukoti ry:ltä, siis Maijalasta.

Maaliskuussa 2015 kuntayhtymän yhtymähallitus päätti irtisanoa sopimuksen. Se on voimassa kuluvan vuoden loppuun.

Yhdistys ja kuntayhtymä käyvät neuvotteluja muun muassa tehostetun palveluasumisen paikoista. Kummallakin on sama tavoite. Ne haluavat auttaa vanhuksia, mutta toiminnan rahoittamisesta niillä on jo pitkään ollut erilaisia näkemyksiä.

Mainos

Ulkopuolinen voi vain toivoa, että löytyy ratkaisu, jolla turvataan laadukkaat palvelut lappajärveläisille vanhuksille. Toinen tärkeä näkökohta on Maijalan henkilökunnan asema.

Kuukauden kuluttua Lomayhtymä Finland Oy:n vastaanottokeskuksen myötä saattaa kadota kolmisenkymmentä työpaikkaa. Pieni paikkakunta ei kaipaa lopputulosta, jossa jälleen menetetään saman verran työpaikkoja. Maijalan työntekijät todennäköisesti pääsisivät töihin kuntayhtymään, mutta se on hieman eri asia.

Suomessa väestö ikääntyy, joten ikäihmisille suunnattujen palvelujen ostajiksi riittää asiakkaita ja jonkin verran rahaakin. Valinnanvapauden kannalta olisi suotavaa, että hyvin toimivan julkisen sektorin oheen jäisi elintilaa yksityissektorin palveluntuottajille.

Tämä Toimittajalta-kirjoitus julkaistiin Järviseudun Sanomissa keskiviikkona 27.7.2016.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.